Olen pohtinut viime aikoina paljonkin mitä tarkoittaa yhteinen hyvä. Kuinka paljon me jokainen omana yksilönämme olemme valmiit joustamaan yhteisen hyvinvoinnin takia. Mielestäni yhteisen hyvän tavoittelu vaatii jokaiselta vähän ajatustyötä. Itse ajattelin kirjata ylös joitakin hyvin hajanaisia ajatuksia tähän liittyen.
Matkustin Tutkijapojan kanssa kahdestaan autolla eräänä päivänä. Keskustelimme eräästä maailmanluokan konferenssista, joka järjestettiin Jenkeissä. Konferenssiin osallistujat olivat eri maista tulevia eri alojen huippu-osaajia. Suomestakin oli edustaja. Suomalainen totesi somekanavassaan hyvin ylpeänä: "Venäjää ja Kiinaa ei ole kutsuttu!"
Edistääkö tuollainen ajattelutapa yhteistä hyvää? Onko maapallomme vain joidenkin ihmisten "omistama"? Luoko tuollainen eriarvoistaminen tunteen, että toiset ovat automaattisesti pahoja, toiset hyviä?
Pohdimme Tutkijapojan kanssa asiaa. Tulimme siihen tulokseen, että jokainen meistä ihmisistä on sekä paha että hyvä. Nuo erilaiset tunteet ja voimat asuvat meissä sisällä. Jumala loi aikanaan ihmisen omaksi kuvakseen. Hän teki ihmisestä hyvän, kauniin, ja täydellisen omakuvansa. Hän puhalsi ihmiseen elämän hengen. Sielun. Itse uskon, että juuri siksi meissä kaikissa on sisällä hyvää.
Tiedämme tietenkin, mitä Raamattu kertoo syntiinlankeemuksesta. Paha sai vallan ihmisessä. Pahuus on ilkeää sorttia. Kun sitä ruokkii, se saa aikaan vaikka mitä. Mutta samapa toimii onneksi myös hyvyyden kanssa. Kun teemme toisillemme hyvää, hyvyys lisääntyy. Ovatpa jotkin viisaat kirjoittaneet jopa teoriaa hyvyysopista.
Ajattelen, että kukaan meistä pallontallaajista ei päätä olla paha. Ei itä- eikä länsinaapurimme. Kyse on erilaisista ihmisistä, eri kasvuympäristöistä, eri kulttuureista. Jos haluaa ymmärtää muita, kannattaa opetella kuuntelemaan. Kannattaa opetella empatiaa, eli toisen asemaan asettumista. Kannattaa opetella näkemään asioita eri puolilta. Tunteita voi oppia. Oikeastaan tunnekäsittely on erityisen tärkeä taito.
Riippumatta kansalaisuudesta tai asemasta (ja kaikesta muustakin, mikä meihin vaikuttaa) meillä kaikilla tämän pallon asukkailla on tunteet. Tunteet yhdistävät. Olisiko näin 2020-luvulla jo tarpeeksi kypsä aika alkaa julkisestikin puhua enemmän meitä yhdistävistä kuin erottavista asioista? Lisääntyisikö silloin hyvyys?
Niin kauan, kun yritämme etsiä ikäviin asioihin pahoja syyllisiä, emme saa aikaiseksi yhteistä hyvää. Emme varsinkaan rauhaa ja rakkautta. Vasta kun olemme valmiit myöntämään pahan asuvan myös meissä itsessämme, voimme nähdä hyvän toisissamme.
Tällaista ajatusta tänään. Nyt pikkuneiti heräsi ja äidin ajattelutuokio loppui. Mukavaa viikonloppua sinulle! Neljäs adventti tuli nopeammin kuin ajattelinkaan.
Elisa
Kiitos hyvistä pohdinnoista! Kirjoituksesi herättävät lukijoita pohtimaan asioita monelta kantilta, mikä on tosi hieno juttu!
VastaaPoistaVarmasti kaiken viisauden alku on siinä, että tiedostaa ihmisyydessä olevan taipumuksen sekä hyvään että pahaan. Paljon ikäviä asioita ja konflikteja on maailmanhistorian saatossa saanut alkunsa siitä, että pahuus on “ulkoistettu” jonkin toisen ihmisryhmän tai kansakunnan ominaisuudeksi: “me olemme hyviä, nuo toiset pahoja”. Kaikkein suurin sysäys ja ponnistus yhteisen hyvän edistämiseksi lähtisi varmasti liikkeelle siitä, että ihan jokainen meistä jo yksilötasolla tunnistaisi itsessään olevan pyrkimyksiä ja taipumuksia sekä hyvään että pahaan. Näin kiteytti asian myös jo 80-90-luvulla suosittu Rölli-peikko “Pahan valtakunta” -lastenlaulussaan: “Pahan valtakunta voi olla omassa huoneessas / Katso tarkoin, ettei se nuku sun vuoteessas.” (vapaasti muisteltuna).
Maailmanhistoriassa on kautta aikojen ollut hirmuhallitsijoita, joiden johtamissa yhteiskunnassa yhteiseen hyvään pyrkimisen sijaan tavoitteena on ollut “hajota ja hallitse” -periaate - esimerkiksi omien kansalaisten alistaminen, toisinajattelijoiden vainoaminen tai naapurimaiden valloittaminen. Valitettavasti tänäkin päivänä tällaisia toimijoita maailmanpoliittiselta kentältä löytyy - länsimainen demokratia on tällaisissa yhteiskunnisssa täysin tuntematon käsite.
Haastava kysymys onkin, kuinka tällaiseen toimintaan tulisi suhtautua. Varmasti jokaisen diktaattorin, aivan kuten koulu- tai työpaikkakiusaajankin sisällä asuu pohjimmiltaan arka ja hiljainen lapsi, jossa olevaa hyvää ei ehkä kukaan ole koskaan nähnyt tai sanoittanut, vaan olosuhteet ovat ohjanneet siihen että pahaa ruokkimalla ja sen valtaa kasvattamalla pärjää ja menestyy maailmassa.
Maailmanpolitiikassa tällaisten valtioiden harjoittamia ihmisoikeusloukkauksia tai sotatoimia pyritään niin pitkälle kuin mahdollista ratkaisemaan diplomatian keinoin. Se on hyvä asia, sillä sotilaallisia konflikteja on tärkeää välttää niin pitkälle kuin mahdollista. Diplomatian lisäksi voidaan tarvittaessa joutua turvautumaan taloudellisiin pakotteisiin tai muunlaisiin sanktioihin, joilla pyritään osoittamaan, että muut valtiot eivät hyväksy tällaista toimintaa - aivan kuten esimerkiksi koulukiusaamiseen toimintana on tärkeää puuttua asianmukaisesti. Itse ajattelen, että mainitsemasi konferenssin kutsuvierasvalinnoissa on ehkäpä ollut taustalla tämänsuuntainen ajatus. Konferenssissa puhunut suomalainen sai kutsun siksi, että hän on tehnyt uraauurtavaa työtä tutkiessaan ja tuodessaan suuren yleisön tietoisuuteen mm. toisen näistä valtioista harjoittamaa informaatiovaikuttamista, jolla nimenomaan pyritään heikentämään yhteistä hyvää ja aiheuttamaan eripuraa sekä ihmisten kahtiajakautumista länsimaisissa yhteiskunnissa.
Haastavaa kautta aikojen on ollut ja etenkin tässä ajassa on, että yhteisen arvopohjan (esimerkiksi kristilliseen kulttuuriperintöön pohjautuva maailmankuva) murentuessa käsitys yhteisestä hyvästä voi myös demokraattisissa länsimaisissa yhteiskunnassa jakautua. Eri puolueiden tai ihmisryhmien käsitykset siitä, mikä olisi yhteistä hyvää, saattavat siis poiketa hyvinkin paljon toisistaan. Aihe on näin ollen haastava, mutta juuri siksi vaatiikin jatkuvaa pohdiskelua - ja kuten sanoit, pohjimmiltaan muutos lähtee meistä itsestämme yksilöinä. Jos jokainen meistä päivittäin miettisi edes hieman, miten voi edistää toisten ihmisten hyvinvointia omalla toiminnallaan, olisi maailma ainakin hetken aikaa jo aavistuksen parempi paikka.
Kiitos ajatusten jakamisesta! Nostit todella tärkeitä pointteja esille! Mielestäni maailmanpolitiikaa hallitsee edelleen liikaa ongelmakeskeinen ajattelutapa, jossa liian vähän keskitytään toisten näkemysten kunnioittamiseen, toisille hyvän tuottamiseen ja yhteisten päämäärien kirkastamiseen. Mutta muutos ei lähde toisten kritisoimisesta, vaan nimenomaan omasta pyrkimyksestä luoda hyvää ympärille. Nähdään yhdessä kaikki hyvä ympärillämme. Nähdään hyvä toisissamme ja sanotaan se myös ääneen. Tehdään toinen toisemme täällä pallolla merkitykselliseksi ja onnelliseksi! ❤️
Poista