Ja niin meni joulu. Vanha vuosi vaipui hautaan, iloineen ja murheineen. Kovasti oli touhua uudenvuoden molemmin puolin tällä mammalla, kun koululaisten loman aikana piti ruokkia koko lauma lapsukaisia, pitää seuraa, leikkiä, kuljettaa ja huoltaa. Selvitellä välejä, pelata, tuomaroida, pyykätä ja silitellä. Ei niinkään vaatteita, vaan pieniä poskia ja jo kasvaneita olkapäitä.
Nyt kun koulut ovat taas alkaneet, käännän mieleni kiitokseen. Kiitän kodista, ja sen hiljaisuudesta. Kiitän siitä, että lapseni saavat hypätä aamulla bussiin ja körötellä opintielle. Kiitän pienten kerhoista, jotka mahdollistavat sen, että mammalla on pieni hetki aikaa lähes päivittäin olla vain hiljaa.
Tiedän, että hiljainen koti on joillekin kauhistus. Kunpa olisi elämän ääniä, kunpa olisi puheen sorinaa, iloa ja naurua jatkuvan yksinäisyyden sijaan. Aistiyliherkälle ihmispoloiselle hiljainen ympäristö on kuitenkin suuren suuri siunaus ja nautinto. Saa antaa ajatusten virrata vapaasti, voi keskittyä siihen mitä on tekemässä, eikä tarvitse reagoida jokaiseen ääneen ympärillä. Saa kokea olonsa levolliseksi.
Toivon sinulle siunattua, omannäköistä uutta vuotta! Sisältäköön se paljon kosketuksia onnellisuuden tunteen kanssa. Tippukoon taivaalta elonpoluillesi ilonpisaroita! Lämmittäköön armon aurinko valollaan aina sydämiemme pohjiin saakka! ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti