Väripisara

Bloggailu on kivaa. Siis ruudussa oleva "kiiltokuvaelämä" näyttää erityisen kivalta ainakin silloin, kun ruudun toisella puolella arki on kiireistä, porukka kipeänä, hermot kireällä ja matti kukkarossa. Silloin kaipaa tuulettavia ajatuksia, unelmia, joskin usein saavuttamattomissa olevia mutta kuitenkin.

Yksi hyvin materialistinen unelmani olisi ostaa kunnollinen kamera ja tietokone. Tiedän, että se ei tule toteutumaan vielä pitkään aikaan, joten koittakaa kestää huonolaatuisia räpsyjäni. Mitä tulee tietokoneeseen, olen joskus opiskeluaikoinani ostanut tämän vanhan rakkineen. Yritimme pelastaa koneen hengen vaihtamalla käyttöjärjestelmän Linuxiin, mutta hitaalla käy silti. Ette uskokaan kuinka esim kuvien laataaminen kestää, huh.

Mutta tää on elämää, sitä todellista. Pienet kuvat täällä blogissa muistuttaa siitä, että "kaaoksenkin" keskeltä voi löytää kauneutta. Olen aina superpaljon ihaillut ihmisiä, jotka elävät hetkessä. Löytävät kauneutta karuudestakin. Eivät huoli huomisesta, eivät murehdi menneitä. Elävät lintusten lailla. Onhan se myös viisas, ikiaikainen neuvo sieltä kirjojen kirjasta! Yritän päivittäin opetella itsekin vielä tuota taitoa.

Kuvissa muuten vilahtaa ihana vanha, viiden euron maaseutukirppislöytö, eli toi punainen nojatuoli. Tykkään siitä edelleen, vuosienkin jälkeen. Vaikka nyttemmin sitä koristaa Mopomiehen mustat tussitaiteilut toisella reunalla. Elämää sekin! :)