Kuolema on vahvinta saarnaa katoavaisuudesta. Viime päivinä olemme hiljentyneet kuoleman äärelle kaksi kertaa. Kaikki maallinen menettää merkityksensä silloin, kun kuolema kohtaa. Se vie elämän mennessään. Se puhuttelee voimakkaasti sitä, joka jää jäljelle. Se valmistaa. Se tekee pieneksi ja nöyremmäksi. Onneksi on Herra, joka kuolemasta pelastaa.
"Te murheelliset, kun kuljette kyynelten teitä, pois vaikerrukset, maan multa ei armoa peitä.
Kun syntinen saa näin nukkua haavoihin Herran, niin helmasta maan hän riemuun on nouseva kerran."
(Väinö Malmivaara 1933)
Sanattomaksihan tässä aivan menee, kauniisti kirjoitit. Nyt vain mietin pääni puhki, mahtoiko olla jotain tuttuja. Voimia teille<3!
VastaaPoistaKiitos. Osittain sukulaisia nämä edesmenneet.
PoistaLämmin osanotto ja voimia eronikävään!
VastaaPoista
VastaaPoistaKauniita ajatuksia, syvällisiä, sinulla ja Malmivaaran runossa.
Vain Herra näkee tuskan jäljelle jääneen.
Ajatuksia....
Kyyneleet sieluni, sydämeni,
sinä vastaanotat Herra.
Otat kiinni kädestäni ja nostat päätäni.
Puhut sydämeeni, hoidat tuskaisia haavojani.
Yksinäisyydessäni, olet vierelläni.
Kuiskaat korvaani, sinua hoidan rakkaudessani.
Et yksin ole hetkeäkään, yksin et koskaan jää.
Isän rakkaus voittaa pelon, surun ja tuskan, sydämen haavoitetun.
Hän kuulee, näkee, auttaa jaksamaan.
Voimaa antaa, taas katsoa uuteen ja tulevaan.
Kiitos kauniiden ajatusten jakamisesta!
Poista